kalevikamarainen

Pisara-rata sai uuden propagandistin

VR:n tuoreen toimitusjohtaja Rolf Janssonin mielestä Pisara-rata tulee ehdottomasti rakentaa, koska ”se on koko Suomen projekti”. Helsingin Sanomien haastattelun mukaan raiteiden välityskyvyn lisääminen ei riitä, ja siksi ratkaisun on oltava Pisara-rata. 

Tämän ”koko Suomen projektin” hyötyjät ovat kuitenkin vahvasti pääkaupunkiseudun kolme kuntaa (ja siitä huolimatta valtion pitäisi olla suurin kustannusten maksaja):

”HSL:n tekemän tarkastelun mukaisesti Pisararadan käyttäjähyödyt jakaantuvat Helsinki 64,5 %, Espoo 12,4 % ja Vantaa 19,5 % ja muut 11 kuntaa noin 1% tai alle kukin. Tästä syystä on perusteltua, että suurimmat hyötyjäkunnat osallistuvat Pisaradan rahoitukseen valtion ollessa päärahoittaja.”

On olemassa viitteitä siitä, että valtiolliset päättäjämme ovat rähmällään Helsingin kaupungin edessä, eikä liikenneministeri Bernerkään ole kuopannut Pisara-rataa. Uusia laskelmia tosin tarvittaisiin, nykyiset kun ovat niin huonoja hankkeen kannalta.  On siis suuri vaara, että tämä kansantaloudellinen haaskuu vielä toteutetaan.

Helsingin kaupunki hyväksyi juuri äskettäin uuden yleiskaavan, jossa tehdään lisää korttelikaupunkia.   Samalla kuitenkin aiotaan tuhota maailmanperintökohteeksikin todennäköisesti kelpaava Malmin lentoaseman alue rakennuskannalla, joka ei todellakaan ole mitään korttelikaupunkia kuten yksi tuhoamista puuhaavista valtuutetuista myöntääkin.

Se vain kummeksuttaa, kuinka näillä kaupunkibulevardien puuhaajilla on ajattelussaan rautatien mentävä aukko. Olen tämän todennut ennenkin mutta pitääpä toistaa: jos muualla osataan rakentaa rautatieraiteiden päälle, miksi ei meillä? Se ynnä kapasiteetin lisääminen kansien alla todennäköisesti tulisi Pisara-haihattelua halvemmaksi.  Mutta kun meillä on se maan tapa

Terveisin Kalevi Kämäräinen

www.rautatiematkustajat.fi

https://www.facebook.com/Rautatiematkustajat-158345494253217/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Ei se Piara -rata ole koko Suomen projekti.
Eikä se ole edes Helsingin projekti.
Se on rakennusfirmojen projekti.
Järkeväksi sitä ei ole pystytty osoittamaan millään laskelmilla, ei edes laskelmia manipuloimalla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset