*

kalevikamarainen

Kansallisomaisuuden tuhoamista

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin eilen julkistama henkilöjunaliikenteen kilpailun toteuttamisesitys on saanut kritiikkiä monelta taholta. Yksi tyrmääjistä on kansanedustaja ja VR:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Ville Tavio, joka pitää esitystä kumarruksena ulkomaisille suuryrityksille ja kansallisomaisuuden tuhoamisena, koska VR:n omistamia vetureita ja vaunuja saisivat käyttää muutkin (korvausta vastaan).

Olen jo monesti kirjoittanut suomalaisen rautatiekaluston hävittämisestä. Tällä kertaa vertailen asiaa eteläamerikkalaisesta vinkkelistä, koska käytettävissä on tuore kytkös Suomeen. Maallikkokin voinee helposti nähdä, että italialaisen Fiatin vuonna 1969 valmistamat matkustajavaunut ovat olleet karmeassa kunnossa, mutta niitä on kuitenkin saatu palautettua liikennekelpoiseksi.

Kun taas katsotaan, millaisia Suomessa valmistettuja vaunuja meillä on romutettu peruskorjaamisen sijasta, selkeä kuntoero Uruguayhun verrattuna lienee kaikkien havaittavissa. Toisaalta käytettyä italialaisperäistä rautatiekalustoa on kannattanut rahdata valtameren taakse sekä Ruotsista että Italiasta

En tiedä, missä hallintoneuvoston puheenjohtaja Tavio asuu, mutta oletan hänellä olevan varaa omistusasumiseen. Niin ikään oletan, ettei hän muuton syystä tai toisesta eteen tullessa tuhoa vanhaa asuntoaan. Luonnollisempaa lienee myyminen jollekulle muulle hinnasta, jonka se joku muu suostuu maksamaan.

Mikä mahtaa ollakaan todellista (kansallis)omaisuuden tuhoamista ja mikä silkkaa populismia?

Terveisin Kalevi Kämäräinen

www.rautatiematkustajat.fi

https://www.facebook.com/Rautatiematkustajat-158345494253217/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän MarcusWestermark kuva
Marcus Westermark

Alko avautuu kilpailulle. Alko myy oikeuden toimia sen myymälöissä, myyden sen viinaa ja käyttää sen kalustoa. Joku puhuu kansalaisomaisuuden myynnistä?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Alkon myymälät eivät ehkä ole maan turvallisuuden ja puolustuksen kannalta keskeistä infrastruktuuta, mutta olen käsittänyt Alkon olevan voittoa tuottava bisnestä. Onko viisasta lahdata hyvä lypsylehmä? Kilpailuttaminenkaan ei ole ilmaista.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Tulouttaako uusi kilpailija voittonsa valtiolle?

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki

Raideleveys rajoittaa aika suuresti potenttiaalista asiakaskuntaa, kun puhutaan vanhan kaluston myymisestä. Vaunun kallein osa on telit ja ne pitäisi vaihtaa uusiin, jos VR:n vanhat vaunut haluaisi joku eri raideleveydellä operoiva toimija ostaa. Miksi siis ostaa vanhaa, kun melkein samalla hinnalla saa uudenkin?

Oliko mielestäsi kaksikerrosvaunujen hankinta virhe? Laiturien pituudet rajoittavat junien pituuksia ja kaksikerrosvaunuihin mahtuu tuplasti matkustajia. Lisäksi palvelut Wi-Fi yhteyksistä lähtien ovat paljon paremmat, puhumattakaan siitä, että IC2-vaunuilla suurin nopeus on 200km/h, kun se vanhalla IC-kalustolla on 160km/h ja sinisillä vaunuilla 140km/h. Olen elänyt siinä uskossa, että rautateiden kilpailuvaltti on nopeus ja kyky kuljettaa suuri määrä ihmisiä. Olenko väärässä?

Helsingin varikolle ei enää enempää kalustoa mahdu. Ajappa joskus huviksesi viikonloppuiltana sen ohi. Huomaat, että jokainen raide on täynnä junia. Missä siis tuota vanhaa kalustoa säilytettäisiin? Tiedät varmaan, että ne vaativat seisonnassakin säännöllisesti huoltoa ja valvontaa, ettei niitä vandalisoida.

Mitä siis vanhoille vaunuille olisi pitänyt mielestäsi tehdä?

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Jos et ymmärtänyt, kaikki jo romutetut vaunut olisi pitänyt säilyttää ja säilyttää nimenomaan suomalaisia markkinoita varten (telien vaihto on tuolloin tarpeetonta).

Terveisin Kalevi Kämäräinen
www.rautatiematkustajat.fi

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki

Eli siis uusia vaunuja ei olisi pitänyt hankkia ja nyt kuljetettaisiin vähemmän ihmisiä hitaammilla aikatauluilla vai olisiko nuo vaunut pitänyt pitää liikenteessä jotenkin mukana uusien vaunujen lisäksi? Missä vanhaa kalustoa säilytettäisiin ja missä olisi niiden kunnossapitovarikko? Kuten sanoin Helsingin varikolle ei enempää mahdu, ei sinne oikein voi lisää raiteita ja hallejakaan rakentaa.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #5

Jos sinä hankit uuden asunnon, kannatko huolta siitä, mitä edelliselle asumukselle käy päästyäsi siitä eroon?

Tietämyksesi Suomen rataverkosta ja varikoista on hyvin rajallinen, jos pidät vanhan kaluston säilyttämistä todellisena ongelmana.

Terveisin Kalevi Kämäräinen
www.rautatiematkustajat.fi

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki Vastaus kommenttiin #7

Onneksi työnantajani on asiasta aikalailla erimieltä...

En tietenkään voi avata ihan kaikkea, mutta kerron julkista tietoa, kun kerran et asioista ole niin hyvin perillä. Kunnossapitovarikkoja on enää Helsingissä ja Oulussa. Turun varikon toiminta ajettiin alas jo vuosia sitten. Toki sieltä, kuten Tampereeltakin ratapihat löytyvät, mutta niiden pitäminen kunnossapitovarikkoina ei ollut enää kannattavaa uuden kaluston hankkimisen jälkeen. Toiminnat keskitettiin juuri kustannusten takia. VR on varautunut kilpailun avaamiseen jo monta vuotta. Siksi toimintaa on tehostettu ja uutta kalustoa hankittu, jotta pystytään toimimaan kustannustehokkaasti. Olen laittanut sinulle monta kertaa linkin siitä, että asiat ovat Suomessa oikeasti todella hyvin junaliikenteen osalta. Sijoitummehan me Eurooppalaisessa vertailussa komeasti kolmanneksi Sveitsin ja Norjan jälkeen. Tiesitkö muuten, että Norjassa ja Ruotsissa kaukoliikenteen lippuja tuetaan verovaroin huomattavan paljon Suomea enemmän?

Rautatiet ovat selkeästi lähellä sydäntäsi ja on hyvä, että haluaisit kehittää toimintaa. En minäkään ole lähtökohtaisesti kilpailutusta vastaan, mutta kummastelen tapaa jolla se halutaan tehdä. Ilman rataverkon parannuksia ei linjoja voida ajaa enempää, varsinkaan ruuhka-aikaan. Yksi operaattori pystyy kierrättämään kalustoaan poikkeustilanteissa kiertomuutoksilla suhteellisen helposti. Useamman operaattorin mallissa tämä ei enää toimi, vaan junia on pakko perua. Asiakkaan kannalta kilpailutus ei luonnollisessa monopolissa välttämättä ole hyvä asia. Tästä on monia huonoja esimerkkejä ympäri Eurooppaa. Lisäksi tietysti veronmaksajana pelkään, että valtio jää tässä tappiolle.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #8

No siinähän se: kenen leipää syöt, sen lauluja laulat (tätä jo pitkään uumoilinkin).

Terveisin Kalevi Kämäräinen
www.rautatiematkustajat.fi

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki Vastaus kommenttiin #9

En minä työnantajani nimissä puhu ja kilpailuun on varauduttu jo vuosia, joten ei se ole VR:lle ongelma.

Kirjoittelen ihan huolestuneena veronmaksajana ja samalla olen korjannut noita virheellisiä olettamuksiasi junaliikennöinnistä, kun niitä eteen on tullut.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #10

Lipsautitpa kuitenkin taustoja, joten lähdekritiikillekin on entistä paremmin sijansa ;-).

Terveisin Kalevi Kämäräinen
www.rautatiematkustajat.fi

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki Vastaus kommenttiin #14

Voithan sen noinkin ajatella, jos kuvittelet, että julkisesti haluaisin nolata itseni valehtelemalla asioista.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #16

Enpä kuvittele sen enempää kuin lähdekritiikin verran :-).

Terveisin Kalevi Kämäräinen
www.rautatiematkustajat.fi

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Melko usein lähetän blogini kaikille kansanedustajille ja niin tein nytkin (aikavälillä klo 22.54 - 22.59).

Kello 23.04 sain seuraavan viestin kansanedustaja Taviolta:
"Kumma juttu tämä kirjoituksesi, kun en minä vastusta vanhan kaluston myymistä tai kilpailun avaamista nykyisin kannattamattomille reiteille.

Kannatat ilmeisesti myös valtion uusimpien lentokoneiden käyttöön antamista ulkomaisille lentoyhtiöille? Tai Alkon kannattavimpien myymälöiden myymistä SystemBolagetille?

Ville Tavio"

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän NiiloMkel kuva
Niilo Mäkelä

VR päättäjät ovat tuhonneet jo ajat toimillaan kansallisomaisuuttamme onnettomilla päätöksillään kuten veturit kalusto ja ylisuuri hallintokin.
Osaisko joku laskea paljonko kotimaan hyvinvointia olisi lisätty suosimalla kotimaista esim työllisyyden kannalta katsoen.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Iso virhe tehtiin lopettamalla vetureiden valmistus Suomessa, Pendolinokin jouduttiin käytännössä rakentamaan uusiksi suomalaisin voimin että saatiin se toimimaan Suomen ilmasto-olosuhteissa. Valtavasti osaamista on hävinnyt EU aikana.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen
Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki

En ota kantaa kalustohankintoihin, mutta ei sähkövetureita ole Suomessa taidettu tehdä koskaan. Nyt käytössä olevat Sr1:set on venäläisiä ja Sr2:set sveitsiläisiä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset