*

kalevikamarainen

Terveisiä oppositiolle ja LVM:lle

Tämänpäiväisessä henkilöjunaliikenteen kilpailua koskevassa välikysymyskeskustelussa moni opposition edustaja väitti, ettei Suomen rataverkolle mahdu lisää (henkilö)junia ilman kalliita investointeja. Hallitus ja erityisesti ministeri Berner puolestaan väitti, että kyllä mahtuu. Oppositio ei nähdäkseni esittänyt mitään perusteluita väitteilleen, kun Berner (15.15) puolestaan tuki näkemystään sillä, että VR on viimeisen kahden vuoden aikana juniaan vähentämällä tehnyt tilaa. Sikäli kuin itse seurasin keskustelua, nähdäkseni ainoastaan Touko Aalto ymmärsi (16.05) kysellä faktoja asiaintilasta.

Teen siksi konkreettisen esityksen arvoisille päättäjillemme: esittäkääpäs joku teistä vastaavanlaista julkista tietoa Suomen rataverkon kapasiteetista kuin on saatavilla Ruotsista ja Norjasta (s. 21 ja 22). Veikkaan, ettei vastaavaa löydy esimerkiksi googlehaulla ”Suomen rataverkon kapasiteetti”, vaikka länsinaapureidemme tietoihin pääsee käsiksi kohtalaisen helposti samaa hakukonetta käyttämällä.

Suosittelen myös arvoisia ”suomalaisiin erityisolosuhteisiin” käpertyneitä kansanedustajia vertaamaan Norjaa, jonka rataverkosta 6,1 prosenttia on kaksiraiteista (s. 5) ja Suomea, jossa kaksi- tai useampiraiteisten ratojen osuus on 10,9 prosenttia (s. 10). Norjassa ovat kuitenkin jo pitemmällä henkilöjunaliikenteen kilpailuttamisessa kalustoyhtiöineen kaikkineen.

Erityiset terveiset lähetän tällä kertaa joensuulaiselle kansanedustaja Riitta Myllerille (16.20): ei pidä katsella asioita tuolla tavoin Helsinki- ja VR-keskeisesti, kun on olemassa myös Joensuu - Oulu -horisontti, jota voisi jatkaa vaikkapa Haaparantaan tai Pietariin asti.

Kunhan kaipaamani kartta löytyy, tämänpäiväisestä juupas-eipäs-leikistä on toivoa päästä kehittävään keskusteluun rataverkkomme välityskyvystä ongelmakohtineen sekä ongelmien ratkaisemisesta. Ja vielä kun sen päivän näkisi, että kapasiteettiongelmien ratkaisuksi harkittaisiin vaihtoehtoja eikä mahdollisimman kalliita rahanreikiä.   

Terveisin Kalevi Kämäräinen

www.rautatiematkustajat.fi

https://www.facebook.com/Rautatiematkustajat-158345494253217/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Kyllähän siitä keskustelusta jäi vähän sellainen maku, että kannatamme periaatteessa, mutta periaatteesta vastustamme kaikkea mitä esitätte.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

LIIKENNEPOLITIIKKA JA ILMASTONMUUTOS
Pääministeri Matti Vanhasen II hallitusohjelman linjaukset
- Hallitus katsoo, että Suomen on osaltaan ja yhdessä muun Euroopan unionin kanssa
kannettava vahva vastuu ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
- Liikenteelle asetetut energiansäästö-
ja ilmastotavoitteet saavutetaan vähentämällä liikenteen ympäristöhaittoja
sekä edistämällä joukkoliikennettä.

Rautatieliikenne
Rautatieliikennettä on EU-alueella avattu vaiheittain kilpailulle. Suomessa kansallinen tavaraliikenne
avattiin kilpailulle vuoden 2007 alussa EU vaatimusten mukaan.
(Tämä on vain jatkoa sille) Tyyliin SOTE kilpailuttaminen ulkomaalaisille terveyspalveluja tuottaville yrityksille.

Joten mikä puolue ei ole tietoinen tästä -07-17? Ei yksikään eduskuntapuolue.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Nikkilän ja Keravan välistä henkilöliikennettä suunnitellaan. Mutta ilmeisestikään VR:n toteuttamana se ei kannata...

Tavaraliikennettä on sen verran vähän, että kyllä sinne varmaan pari vuoroa henkilöliikennettäkin sopisi.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Ja hyvin mahtuu, vaikka onkin yksiraiteinen rataosa.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Eläkkeellä oleva VR:n aikataulusuunnittelijakin on sitä mieltä, että hyvin mahtuu.
https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Mutta kun Berner vie tuhkatkin pesästä...

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #7

Kyllähän niitä vainoharhaisia blogeja paraikaakin tuolla näkyy suositusten kera...

Terveisin Kalevi Kämäräinen
www.rautatiematkustajat.fi

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset