kalevikamarainen

Näin pelastetaan Malmi ja Vartiosaari, osa 2

Melko tarkkaan vuosi sitten kirjoitin Malmin lentoaseman ja Vartiosaaren pelastamisesta asuntorakentamiselta. Perustelin ehdotustani sillä, että tuolloinen Helsingin vihreä pormestariehdokas ja nykyinen apulaispormestari Anni Sinnemäki kertoi toivovansa Vartiosaaren rakentamatta jättämistä. Lisäksi hän kaipaa reipasta asuntorakentamista Kehä I:n sisäpuolella.

Tein kokoavan esityksen, jonka avulla säästettäisiin sekä Malmin lentoasema että Vartiosaari nykyisessä käytössään. Keskustelua myös herättänyt Keskuspuistokin säilyisi maa-alan leikkauksilta, mutta potentiaalisia uusia käyttäjiä se saisi runsaasti. Keskeistä esityksessäni oli Ilmalan ratapiha-alueen kattaminen ja päälle rakentaminen.

Lisäksi yhdyin käsitykseen, että rata voitaisiin kattaa välillä Pasila - päärautatieasema ja katteen päälle saattaisi mahtua nauhamainen viherväylä New Yorkin High Linen tapaan. Edelleen arvelin, että myös päärautatieaseman ratapihan päälle voidaan rakentaa (on sitä kaivattua kantakaupunkiasumista) ja Jätkäsaaren sataman henkilöliikennettä kuin myös päärautatieaseman kapasiteettiongelmia saadaan helpotettua rakentamalla rata Baanan alle.          

Kuluvalla viikolla Helsingin kaupunki osoitti omin toimin, että esittämäni Ilmalan rakentaminen on vain järjestelykysymys. Laajasalon Yliskylään on nimittäin suunnitteilla raitiovaunuvarikko ja sen päälle asuntoja. Asiantuntijan mukaan kyse ei tosiaankaan ole sen kummemmasta kuin suunnittelusta:

””Raitiovaunuvarikko jää pihakannen alle siten, että vain sisään- ja ulosmenot ovat näkyvissä. Vastaavanlaisia kohteita on rakennettu Euroopassa aiemmin. Kohteen suunnittelevat eritysasiantuntijat, joten lopputulos on toimiva ja laadukas”, kertoo projektipäällikkö Leena Mätäsniemi HKL:stä.”

Ilmalan ratapihan maapohja lienee samaa kuin Malmin lentoasemalla eli tavanomaista helsinkiläistä. Sen päälle ei ole halpaa eikä kallista rakentaa, vaan jotain siltä väliltä. Arvoitukseksi jääkin, miksi Malmia keskeisemmällä paikalla (kts. kartta s. 224) hyvien kulkuyhteyksien varrella Kehä I:n sisäpuolella sijaitsevan suuren maa-alan potentiaalia ei liene selvitetty (valtion kanssa on kiinteistöasioissa päästy sopuun ennenkin).

Tämä blogini on edeltäjänsä rakennustekninen päivitys ja johtopäätös. Lähiaikoina todennäköisesti kirjoitan toisen, jossa keskityn Malmin lentoaseman tuhoamisprosessin kummallisuuksiin sekä siihen, mitä näiden kummallisuuksien takana voi piillä. Alkuperäinen blogini on kokonaisuudessaan täällä.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Helsinki rakentaa vauhdilla tulevia slummeja. Tätä ovat tehneet myös Vantaa ja Espoo.

Ruuhkarannikolla on kuitenkin runsaasti tilaa löyhemmälle rakentamiselle. Kyse on vain yksinkertaisesta kaavoitusasiasta ja kuntaliitoksista. Vihreää tarvitaan runsaasti viihtyisään ympäristöön. On surkeaa katsoa Kalasataman tapaista rakentamista. Harmaata betoniviidakkoa, jossa ei edes parkkitilaa kyläilijöille eikä asukkaille, että pääsee karkuun kurjuutta.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Voisikohan nuo Helsingin suunnittelemat typerät bulevardit korvata sisääntuloteiden päälle rakennettavalla kannella?

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Jos maapohja on helppoa, on olemassa cut and cover -tunnelinrakennustekniikka. Tässä tapauksessa sitä vain sovellettaisiin niin, että maanpäällinen tie siirrettäisiin sinne tunneliin. Kustannukset kaiketi ratkaisevat, maksaako vaivan (sinänsä oletan, että asuntojen päälle rakentaminenkin onnistuu).
http://metrotunnel.vic.gov.au/construction/buildin...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Malmin lentokenttäalue näyttäisi olevan nyt siirtymässä asuntorakentamisen alueeksi. Siihen liittyen voisi ottaa käyttöön uuden sanan suomenkieleen ”suoasuntorakentaminen.” Saa nähdä, miten kapillaari-ilmiö tulee vaikuttamaan alueelle rakennettaviin taloihin tulevien vuosikymmenien aikana. Meillähän on tunnetusti taitoa ”homerakentamiseen.” Esimerkkejä löytyy.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kapillaari-ilmi%C3%B6

”Suo vastusti rakentajia. Senaikaisilla koneilla ja työkaluilla urakka oli näyttänyt mahdottomalta. Hevoset ja kärrypelit tuntuivat sopivimmilta ja ”rillirata” risteili pitkin ja poikin keinahtelevaa suota. Mies ja lapio nousivat arvoon arvaamattomaan, sillä pohjaton suo tuotti monenlaisia yllätyksiä. Alueen salaojituksesta ja viemäröinnistä muodostui peruskynnys koko hankkeelle.” Lisätietoa löytyy oheisesta linkistä.

http://www.helsinki.fi/kansalaismuisti/matapupu/ma...

Minkä ihmeen takia Suomi-neidon pitää kiivetä melkein asiassa kuin asiassa takapuoli edellä puuhun?

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Mehän elämme yhä siellä metsän puissa emmekä maan pinnalla...
http://kalevikamarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset