kalevikamarainen

Itä-Suomessakin pisaroi

YLEn toissapäiväisen uutisen perusteella (”Junayhteys voisi olla ratkaisu idän kaupunkien hätään – maksaisi 1,7 miljardia euroa”) seitsemän itäsuomalaista kaupunginjohtajaa on hassahtanut Itärataan. Hassahduksen kustannusarvio on 1,7 tai 2,7 miljardia euroa, H/K-suhde 0,13 ja aikasäästö joko 13 tai 19 minuuttia.

Kuopion, Mikkelin, Pieksämäen, Iisalmen, Joensuun, Lappeenrannan ja Kouvolan ”kyläpäälliköt” haikailevat rataa sanamagiaan turvautumalla. Hanke on esimerkiksi ”Itä-Suomen elinvoimaisuuden kannalta ehdoton edellytys” ja ”vahva signaali siitä, että tulevaisuus on valoisampi. Itä-Suomeen uskotaan ja itäsuomalaisilla on lupa uskoa itseensä. Se myös yhdistää Itä-Suomea.”.

Jotkut haastatelluista sentään ymmärtävät olemassa olevan ratainfran kehittämisen merkityksen. Mutta jos tarkoituksena on ”pelastaa tyhjentyvä itä”, yhteyksiä pitäisi parantaa myös ennen kuin messiaaninen ”pelastusrengas” valmistuu ”joskus 2030-luvulla”.  Tällainen seikka ei näytä pälkähtäneen yhdenkään kaupunginjohtajan päähän.

Työ- ja elinkeinoministeriön selvitysmies Pasi Holmin viime maaliskuussa valmistuneen raportin mukaan (”Pohjoisen ja itäisen Suomen junaliikenteen vaikutukset alueen elinvoimaan ja matkailun kehittämiseen”) esimerkiksi Kainuun, Pohjois-Savon sekä lähialueiden tilannetta voitaisiin parantaa vuodessa noin 1,5 miljoonaa euroa maksavalla yöjunayhteydellä. Liekö väärin parannettu, kun hinta on olematon eikä Holmin esitystä ole julkisuudessa kummemmin kehuttu?

En ole tehnyt laskelmia, mutta oletan olemassa olevan itäisen ratainfran saavan melkoisen piristysruiskeen, jos 1,7 miljardia euroa sijoitettaisiin siihen uuden haikailun sijasta. Kaivatulla 220 kilometrin tuntinopeudella luulisi päästävän jo kelvollisiin matka-aikoihin esimerkiksi väleillä Kuopio – Helsinki (etäisyys 439 kilometriä) ja Joensuu – Helsinki (etäisyys 482 kilometriä).

Helsingin Pisara-turhaketta (H/K-suhde n. 0,5; kts. s. 3) on jo valistuneissa tiedotusvälineissä uskallettu arvostella (Hämeen Sanomat 3.5. ”Analyysi: Pisararata-kuppaus veisi rahat pääradalta – Antti Rinteen Pisara-into voi käydä kalliiksi koko Suomelle”, Kauppalehti 8.5. ”Onko Pisararata täysi susi jo syntyessään?” ja YLE 10.5. ”Analyysi: Helsingin jättihanke ongelmissa – Pisara-radan kilometrillä jo tuplahinta Länsimetroon verrattuna”).

Kaupunginjohtajien kaipaamaa Itärataa luonnehtii osuvasti tämä kuva teksteineen ”Tuoreen selvityksen mukaan lyhentäisi Etelä-Savossakin innokkaasti lobattava, vain 1 700 miljoonaa maksava Itärata matkaa Mikkelistä Helsinkiin kokonaista kolmetoista (13) minuuttia. Mikkeliläiset junamatkustajat kertovat äärimmäisestä kiireisyydestään saapumalla odottelemaan kesäistä Pendolinoa aikaisemmin kuin mikä tämän edullisen Itäradan aikasäästö olisi.”.

Liikenneasioita ja tämän yhteiskunnan touhua muutoinkin jo kohtalaisen pitkään seuranneena minusta on alkanut tuntua siltä, että tässä systeemissä on jotakin vialla. Jos olen oikein ymmärtänyt, naapureidemme venäläisten mielestä suomalaiset ovat ahkeraa, mutta vähän yksinkertaista väkeä. Alan olla samaa mieltä. 

Terveisin Kalevi Kämäräinen

www.rautatiematkustajat.fi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän bionavigaattori kuva
Veikko Hintsanen

"Liikenneasioita ja tämän yhteiskunnan touhua muutoinkin jo kohtalaisen pitkään seuranneena minusta on alkanut tuntua siltä, että tässä systeemissä on jotakin vialla."

Olen samaa mieltä kanssasi.

Erityisesti minua on ihmetyttänyt se, että ilma on niin etelä-, länsi-, pohjois-, ja mainitsemassasi itä suomessakin sakeanaan raideliikenne infra suunnitelmia.

Taitaa mennä yli 50 miljardin euron poliittisessa ja valtion keskus ja alue hallinnon suunnittelun piirissä olevat hankkeet.

Joista talousproffa on todennut seuraavaa.

viite: http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269803-po...

Vielä tuonkin ymmärtäisi mutta kun ei toimita edes kestävän kehityksen mukaisesti vaan toiminnalla lisätään energian kulutusta ja päästöjä nopeuttamalla joitain minuutteja reiteillä ja siten tekemällä näitä mutu päätöksiä, jotka eivät perustu tehtyihin kansainvälisiin sopimuksiin ,kestävän kehityksen mukaiseen energian säästöön ja jotka toteutuessaan syövät rahat todellisiin päästöjen pienentämisiin tähtääviltä suunnitelmilta ja infra toteutuksilta, erityisesti raskaan kaluston tavara liikenteessä.

viite: http://bionavigaattori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/27...

ja

http://bionavigaattori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/27...

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

Näin kaakonkulmalla asuvana suosittelen ehdottomasti rantarataa itään. Ihan varma ole mitä se Luumäellä tekisi..Haminaan sen pitäisi tulla ja siitä sitten jatkaa vaikka idemmäksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset