*

kalevikamarainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Yhteiskunnallinen päätöksenteko

Vaikuttamisen jalo taito

Vaikuttamisen jalo taito

Olen jo pitkään miettinyt mitä Suomen ja kuntien päätöksenteossa nyt oikein tapahtuu. Asiat tuntuvat junnaavan paikoillaan ja ihmiset ovat hyvin tyytymättömiä lähes kaikkeen. Tyytymättömyys onkin iso ongelma ratkaistavaksi. Ovatko ihmiset tyytymättömiä tehtyihin päätöksiin vai itse päättäjiin? Vai kenties jopa molempiin? Miksi ihmiset edes ovat tyytymättömiä?

Suomi subventoi ötököiden ja tautien maahantuontia

Nyt olisi eduskuntavaaleissa ehdolla oleville poliitikoille tarjolla profiloitumisaihe, jonka kuntoon saattaminen oikaisisi kaupan vääristymiä, lisäisi maamme työpaikkoja, pienentäisi julkisia menoja sekä vähentäisi suomalaisten terveysriskejä ja maatalouden tuhoja. Melkein liian hyvää ollakseen totta, mutta siitä huolimatta asia on juuri näin.

Järjetöntä liikennepolitiikkaa

 

Hallituksen kehysriihessä tehty päätös leikata perusväylänpidon rahoitusta sadalla miljoonalla eurolla vuodessa alkaa ”kantaa hedelmää”. Savon Sanomien mukaan ns. vähäliikenteisiä ratoja ja teitä aiotaan lakkauttaa. Mukana on muun muassa vuonna 2008 perusparannettu rataosa Savonlinna - Huutokoski.

Virkamies toki säestää päättäjien typeryyttä vastaansanomattomin perusteluin:

Eduskunta vailla oppositiota

Ehdottaisin pohdittavaksi hyviä puolia siitä että eduskunnassa ei olisi oppositiota ollenkaan, vaan se olisi samalla tapaa järjestäytynyt kuin Euroopan Parlamentti tai mikä tahansa kaupunginvaltuusto ja hallitus. Toisaalta oppositiokin saa valiokuntapaikkoja eli se on mukana valmisteluissa ja siten myös varsin läsnä päätöksenteossa. Kun tarkemmin mietin, niin en ymmärrä mihin oppositiota Suomessa edes tarvitaan. Vaihtoehdot ja puolueiden erot ovat esillä myös kunnallispolitiikassa sekä Euroopan Parlamentin ryhmien välillä.

Pisara-rata ei törmännyt seinään - järjenkäyttö kyllä

 

Helsingin Sanomien tietojen mukaan Pisara-radalle näytettiin kehysriihessä "orastavaa" vihreää valoa (lieköhän lipsahdus, kun ratalinkin myönnetään olevan Helsingille eikä siis koko valtakunnalle tärkeä). Varsinaisesta rakentamispäätöksestä ei vielä kuitenkaan ole kyse, mutta "vahvasta signaalista" kyllä.

http://www.hs.fi/kaupunki/Pakit+saanut+Espoo+Emme+luovuta+l%C3%A4nsimetr...

 

Länsimetro törmäsi seinään – entä Pisara-rata?

Liikenneministeri Merja Kyllönen ilmoitti perjantaina, ettei hän aio esittää rahoitusta Espoon metron jatkeelle Matinkylästä Kivenlahteen. Kyllösen mielestä Espoon esittämät metron hyöty- ja kustannuslaskelmat ovat liian huteria.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä